runo 7.  Täydellinen kirja

Runovihko

© 2025 Mikko Makkonen  Kustantaja:  mikkokuva@gmail.com  

Painos:  Kopiokerttu Oy Pieksämäki 2025  ISBN: 978-952-88-0663-9  painettu 30 kpl

Lyhyt teksti, kuten antiikin hautakirjoitukset, voi olla laajalle aukeavaa verrattaessa nykyiseen höpöttävään, räkättävävään tarinakulttuuriin. Lyhyt voi olla yhtä ilmaisevaa kuin mestarilliset paksut suurteokset. Elämme mökän aikavyöhykkeellä, mutta tiedämme myös muuta. Itse asiassa oleellisin tieto ja elämä ovat muuta.

Tavoitella täydellisyyttä, mistään mitään sellaista tule, ei koskaan, siis tyytyä vitsiin, nauruun, ajatusten harhailuun, mitä ihmettä.

Aika

panee miestä edestä ja takaa

virtaa ihoa pitkin

katson peiliin

hipaisen kasvojani

kuin kuivunut peruna

sanon basau

Siirrän itsenäni itseni ja mielikuvituksen välissä

menneen, olevan ja kuvitellun

Seneca opettaa että elämme kolmea aikaa

mennyttä, nykyistä ja tulevaa

Nykyinen on lyhyt, läsnäolevia hetkiä

ei muuta

menneisyys ja tulevaisuus pitkiä

Taito liittää kaikki ajat yhteen tekee elämästä pitkän

Viisaan elämä levittäytyy laajalle

mutta joku

tyytymätön ei ota järkipuhetta

ei rauhoitu oikeudenmukaisuudesta

ei kuuntele vetoomuksia

Gaius Ceaseria mahtoi harmittaa

että hänen oli kuoltava mutta Rooman kansa jäi henkiin

Säädän parvekelaseja ruuvimeisseli kädessäni

ja ajattelen pahoja

Rooma ei kutsunut senaattoreiksi yli 60-vuotiaita

Miehet juttelevat, yksi sanoo mitä sanoo ja toinen

sanoo mitä sanoo, yhdessä puhutaan

kukin omiaan

Radiosta tulee ranskankielistä laulua

sitten keskustellaan kirjallisuudesta

Jussi kaikista pisin

Ikkunassa siniset verhot

runous on alkumuna

siitä se tulee, kuoriutuu, puhkeaa

kuuma paistos

Ikkunassa siniset verhot.

Kake sanoi

runouden tehtävä tuoda mieliin

muuta kuin nyt elävien

runo kuolleiden kuulemista

ihminen hamuaa

sitä jotakin jolle kukaan ei ole

Ikkunassa siniset verhot

siniset verhot joiden läpi tuli päivänvalo

kankaan lankojen ja poimujen siivilöimänä

Ikkunan edessä kesän kukat, punaiset värit, vihreys

Miehet keskustelevat kirjallisuudesta

räkä oli nielaistava salaa korona-aikana

siniset verhot riippuivat lattiaan asti

pöydällä päättyneen kahvittelun astiat

miehet keskustelevat

Ikkunassa siniset verhot

mietin miten yksikätinen saa vetoketjun kiinni

mietin miksi jotkut nukkuvat

lab. noutajan ja kanojen unta

mietin rautatien vanhaa kivisiltaa

sitten kun olen sata vuotta

toisenlaisessa oppituolissa

mietin

kotiseutumaalarin taulua

konerunoilijoiden tekstejä luovilla aloilla

kysymykseen hex hu öö

jota joku miettii

kysyin lapsena opettajalta mihin kielioppia tarvitaan

samaa pojanpoikani kysyi minulta

mietin sijoittajien ylläpito käy

niin kalliiksi, että valtio on lopetettava

Kysyin että onko uusia juttuja puheltavaksi

Ei ole. Ei minullakaan. Jutellaan sitten vanhoja

Sopii, sanoivat

Vergilius, kerroit tuhansia vuosia sitten

latiinien sotapäällikkö Tursus tapettiin

viimeisissä taisteluissa, ja ruumis häpäistiin.

Sekö vahvisti ihmisarvoa ja ihmisten käytöksen

tuhansiksi vuosiksi eteenpäin?

Horatius, vapautetun orjan poika,

kirjoitit,

että rooman kansa on tyhmää,

tärkeintä ahnehtia rahaa,

suuntautua käytännön asioihin,

kulttuuria se ei ymmärrä,

joten laadit ohjeita näytelmien

ja runojen tekemiseen.

Kun kaikki on haukuttu, sanottava sanottu

sanotun ja sanomattoman välissä

mahdollisuuksia

otettava niitä

luin Sofokleen Kuningas Oidipuksen Veijo Meren kääntämänä

perkkasin ahvenet, savustin, otin vodkasnapsin,

söin viisi ahventa, päivällinen

satoi, kengät olin unohtanut sateeseen

mietin Oidipusta, tekstin sujuvuutta, kustantamon huolellista työtä

jollaista vain joskus on, enää

meno ja touhu läsähtää rikki kuin kananmuna

joka paistetaan

tai mätänee ja haisee

vittumaisella miehellä kanahaukan silmät

joku voi olla kisaantunut jos on alaston

kun tuollainen katsoo lähellä, kirjoituspöydän

tekonahkaisessa pinnassa kuvioiden muotoa

juuristoa, juuri ja juuri tuntuvia kohoutumia

ihmettelen ettei sille ole kielioppia kuten ei

jätetty polkupyörä nukkuu ruostunutta telinettä vasten

unohdettu

talot, vuosimiljoonat, ihmisten teot

syntyneet eri aikaan ja kuolevat

elinkaarien mukaan

nyt uutta liikuntaa, kuntosali on sali

mummoille jalkalihasten

kävelytaidon ja pystyasennon

vaareille menneisyyden

voimien muisteluun

Pieni poika käveli maantiellä

pellolla työtä tekevä mies kysyi

kenen poika olet

Nyt tuo poika on kahdeksankymmentä

kävelee kadulla

jollakin

arvostettu asema, arvonimi,

ansiot

ilman vertauskuvia ja symboleita

vanhus tuumii, hän on

elämänsä arvoinen

ei enempää

Joku ohiajanut autoilija ajatteli

mikähän äijänkäppänä tuokaan

kun ei ole mennyt arkkuun

jollekin elämän arvo on

ei enempää

jos ajatukset tulevat vain sanoista

on köyhiä ajatuksia

mietin

demokratia haitta rikkaille

eikä työnteon eetoksesta

moni toivu koskaan

eikä suvaitse toisten toipumista

yhtään enempää

Tuo poika, nyt vanha mies

runoilija jota ei kukaan lue

katsoi kun nuppineula työntyi

maalaiselämän utuiseen kuplaan

pellot, laitumet, kylätiet

naapurit, ilmat pihalle

aikansa pihisee

kuten vanha mies

ei vielä arkkuun

ei osaa lopettaa

ei vielä,

kirjoittaa, kukaan ei piittaa

tekee runojaan videoksi

kukaan ei katso,

mutta kuvasi vanhan Fiat traktorin

kirjoitti sille sanat

video aukaistiin kymmenentuhatta kertaa

Massa tarvitsee merkin

kuten kone, kuten

olla jotakin, kuten kauppa, hymyily,

puhe, tavat, laki, liikennesäännöt, opit,

juonelliset kertomukset, rikokset

ne jo

meidän päihin upotetut

aina toisteiset laulut

pykälät ja momentit

niissä ja niistä livahtamiset

aina uudelleen

jos vanha kirjoittaa

syytä epäillä

elinikäisestä sairaudesta

ei elämän aikana parane

enää

intohimot, elämä ja kuolema

omakustanne tunne ja ajatus

kuten miljoonat hyönteiset

elämän ekosysteemiä

kiusankappaleina

nykyihmiselle jolle

eräpäivä ei tarkoita metsää

Kun Korean sota oli päättynyt

menin kouluun

ihailin uuden rakennuksen kivilattiaa,

portaita,

ihailin KOP-pankin ja Säästöpankin palatsia

radan varren kivitalon ulkoportaiden pylväikköä

kotini seinustan orvokkipenkkiä

nurmikolla lenteleviä perhosia

ensimmäistä kauneutta

ihastuin illan kajoon,

pellon yli näkyvään järvenselkään

uimarannan hiekan aaltoihin

aaltojen tekemiin.

Koulu on nyt jo vanha

koulutoiminta loppuu pian

pankit pois, paikat eivät

niin on

sodat yhä lähempänä, rauniot, ruumiit, juonitarinat

läsnä

avohakkuisiin ja maan laikuttamiseen hukkuneet polut

Aika on läsnäolo ja poissaolo,

karkulainen ja pyrkimys

tuottavuus ja tuho

joiden hinta on

usein

Olen käynyt maapallon toisella puolella

nähnyt korkean kesän, kuumuuden

kuivan maaston, kuin kuolleen

olen nähnyt loppumattoman meren

maailman viimeisen rannan

jonka yli tuuli lentää.

Syyskuun aamuna

ulkona sataa tihkua

heräsin kello kahdeksan.

Jossain kulkee juna, jossain

uutissivalluksia

pitkän hautomisen jälkeen muna rikkoutuu

tulee tipu

tai tuhkamuna

ilman elämän itua

maaseutu

satoja kuolevia kyliä, tyhjiä ikkunoita

pitkiä matkoja joita ei kukaan kävele

Kop-pankin palatsin paikalle tehty

valkotiilinen talo sekin jo tyhjänä

Osuuskaupan paikalla hylätty rakennus

ränsistyy, kattorännien syöksytorvet roikkuvat

kolisevat tuulessa

joku varis räystäällä

roskia seinustalla, parkkialueen asfaltti

odottaa maatumista

siirrän itseäni itseni ja luulon välillä

mediakuvituksen ja maailman välissä

lyijykynä ei enää kuulu älyyn

kädellisten

"älä silmä pieni katso mitä vain, sillä…"

synnyin mielikuvituksesta

Olisinpa perhonen jolla ei ole silmäluomia,

niin en voisi sulkea silmiä

näkisin

tieteen metodit tuhonneet tieteen

käytännön hyöty tutkimuksen

diagnoosit terveyden

ja juridiikassa niin paljon järkeä että

järjetön

metsäkoneen kuljettaja

kertoi työvuoron aikana kaatavansa tuhat puuta

puut kasvavat öisin

perhoset lentävät kesällä

ne kesyttivät minut

täysimittaisen miehen

kunta

voi huonosti

huomenna se jatkuu

keittiössä astioiden kilinä

Nyt

olen täysin palvellut

piilottelua, välistävetoja, mitäänsanomattomuutta

ideoista jostakin mikä

nyt tai kohta

ihmettely jatkuu

niin paljon on totta ja muuta

että ei ehdi

sanon basau

Synnyin 80 vuotta sitten väärinpäin. Ja niin elänytkin tähän asti. Viimeinkin ymmärsin lopettaa huonojen kirjojen kirjoittamisen ja niiden tarjoamisen kustantajille. On aika mennä asiaan, siihen lyhyeen ja moni-ilmeiseen oikkuun mitä elämä voi olla. Siis on. Täydellinen, ehdoton, vailla kompromisseja ja ininää.