Rantapolulla minuun syöksyi hullusti hyppivä lihava sika. Sitä juoksettavalla naisella oli lantun naama ja käkättävä ääni. Ääni tuli tasaisena viiltävänä levynä. Aloin oksentaa äänen päälle.  Tuli pitkät rivot sanat ja löyhkät.  Jähmetyin vaikka teki mieli juosta, kirota, huutaa. Kävelin. Sian haju ja lantun käkätys seurasivat minua. Tiesin nähneeni itse ällötyksen, täydellisen. Jatkoin kävelyä. Yritin turvautua tavoista tyhmimpään olla välinpitämätön, älä välitä, anna olla, mutta vitutus kaiveli sisustaani ja puistatus riehtoi päätäni. Olemisen haava oli auennut, repeämä rikkoi itse päivän, tuhosi päivän kierron. Lanttunaaman kuvotus voimistui.

Tallustelin yökötyksen voimin polkua eteenpäin, askeleet raskaina kuin ne eivät olisi olleet minun omia.  Sisälläni riehui, hakkasi ja potki mahassani tuo turpea sika ja lanttu. Kävelin ja kävelin ja niin vastaan tuli järven rannalta nouseva katu. Sen lamput tekivät valoja ja varjoja maahan valaisten ja pimentäen kasvoni puolikkaiksi kuten se valaisi ja varjosti kadun puut ja talot puolikkaiksi. Olin kaksiosainen hahmo jota vastaatulijat väistyisivät jos niitä olisi tullut. Eivät kunnioituksesta eikä huomaavaisuudesta, vaan koska minusta jo kaukaa näki että olen kauhun vallassa. Hengitin tukehtuneen raskaasti. Halusin keventää oloani, riisua takkini ja housuni. Olin hetkessä varma että vaatteet masentavat, ahdistavat, estävät keveän, luontevan olon.  Riisun takin ja sitten itseni kokonaan alastomaksi, heitin vaatteen jonnekin. Muistin jollakin hyönteisellä on silmät peniksessä. Pian lumi poltti jalkojani, kylmä ilma pyyhki ihoani, hengitin syvään. Olin saavuttanut vapauden.

Seuraavaksi olin oudon auton kyydissä. Joku mies jututti minua, kyseli mikä on ja nimeni. Sanoin että minulla oli vapaa olo. Hän kyseli, mutta en kuunnellut enkä puhunut mitään. Oli tärkeää ajateltavaa.  Automatka kesti tuntemattoman niin kuin yö on tuntematon. Katsoin vieressä olevan miehen korvaa. Siinä oli pitkiä mustia karvoja.  Sialla on vaalea harva karvoitus. Näin lapsena kun sika teurastettiin ja sen karvat raavittiin kuumalla vedellä jollakin raapimella. Tuo mies ei ole sika. Ei näytä. Tai jos on niin villisika. En päässyt perille mikä se on kun minut työnnettiin autosta ulos huopaan käärittynä. Talutettiin rakennuksen sisään, horkka tärisytti ruumistani, varpaat olivat jäätyneet enkä vapinan vuoksi pystynyt kävelemään. Pian makasin vuoteessa tiukasti siihen käärittynä, minua oli pistetty neuloilla, tiesin silloin mitä on onni. Olin sen saavuttanut. Olin haltioissani kun vihdoin sen keksin. Tiesin että nyt minulla on suuri tulevaisuus.

Nainen seisoi vieressäni. Kysyin mitä tiesit tulla. Ei vastannut, vaan kiinnitti jotain vempaimia sängyn ympärillä. Neuvoin häntä riisuutumaan alastomaksi jotta hänkin olisi vapaa ja voisi kokea mitä onni on. Hän ei edelleen puhunut mitään vaan puuhaili ympärilläni. Aloin kuvitella hänet alastomaksi, jotta voisin lahjoittaa hänelle onnen. Kun riisuin häntä minulle tuotti vaikeuksia luoda hänelle sopivaa olkapäätä kun juuri siinä kohdassa hänen vaate repsotti. Se häiritsi. Hahmottelin kaula-aukoa ja solisluuta kohti olkapäätä, mutta ei tullut valmiiksi kun hän poistui. Yö otti minut.